Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien maakunnallinen yrittäjäpalkinto 16.11.2009

Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien maakunnallinen yrittäjäpalkinto luovutettiin E. Helaakoski Oy:lle.
Vaikka toimitusjohtaja Eino Helaakoski tietää varmasti, kuinka suuren työn hän on tehnyt laajentaessaan yhden miehen yrityksen valtakunnalliseksi toimijaksi, maakunnallinen yrittäjäpalkinto tuli silti hänelle itselleen yllätyksenä.
- Alue on kuitenkin iso ja erilaisia yrityksiä on todella paljon. Kyllä se kovasti lämmitti, että juuri meidän yritys arvostettiin palkinnon saajaksi.
E. Helaakoski Oy:n historia alkaa jo 50-luvulta, jolloin Eino Helaakoski mietti keinoja työllistää itsensä. Kun Rautaruukkia rakennettiin Raaheen, Eino Helaakoski operoi työmaalla yhden traktorin voimin. Niistä ajoista yritys on ottanut suuria harppauksia eteenpäin. Nykyään useilla paikkakunnilla toimiva nostoalan rautainen ammattilainen työllistää yli viisikymmentä henkilöä, minkä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät nimeävätkin tunnustuksen palkinnonjakoperusteiksi.
- Kasvuun liittyy aina riskonotto. 60- ja 70-luvuilla näin, että töitä on, joten kalustoa ostettiin lisää ja toimintaa laajennettiin. Nyt toimialueenamme on koko Suomi, ja on meillä kansainvälistäkin toimintaa.
Palkittu toimitusjohtaja vakuuttaa, ettei nälkä ole vielä loppunut, vaan yritys toimii aktiivisesti kehittääkseen ja kasvattaakseen toimintaanasa edelleenkin. Laajennusmahdollisuuksia Eino Helaakoski näkee sekä Suomessa että maan rajojen ulkopuolella.
- Erityisesti itänaapuri kiinnostaa mahdollisuutena. Menestys ei kasva ellei yritys kasva.
Pitkän päivätyön yrityksessään tehnyt Helaakoski haluaa rohkaista nuoria tarttumaan reippaasti yrittäjyyteen. Hän muistuttaa, ettei kahdeksalla tunnilla vielä pitkälle pötkitä, mutta yrittäjänä oman elämän herrana työnteko on antoisaa.
- Se vaatii vain kovaa työtä, raahelainen tuumaa vankalla kokemuksella.
Talousneuvoksenkin arvonimen saanut Helaakoski saa pitkän päivätyön tehneenä nyt ihailla työnsä tulosta, eivätkä päivät töissä veny enää yömyöhään.
- Nuoriso hoitaa nyt suuremman työnteon. Olen toki aktiivisesti mukana yrityksemme toiminnassa ja intoa riittää.


Eino Helaakoski (oikealla) kävi vastaanottamassa Jarmo Helaakosken kanssa arvostetun palkinnon lauantain yrittäjäjuhlassa.


(Raahen Seutu 16.11.2009)
 

Ajankohtaista
Lue uusimmat otsikot

10.05.2010
Uutta kalustoa kokoluokkiin 50 t - 95 t
Lue lisää

03.05.2010
E. Helaakoski Oy:n nostopalvelut Vaasassa
Lue lisää