Haetko lisänostetta urallesi? E. Helaakoski Oy:llä on tarjolla mahdollisuuksia eri alojen ammattilaisille ympäri Suomen. Työnantajana huolehdimme sinusta ja tarjoamme mahdollisuuksia erilaisiin urapolkuihin.
Otamme mielellämme vastaan avoimia hakemuksia seuraaviin työtehtäviin:
Mikäli omaat hyvän työkokemuksen edellä mainituista tehtävistä ja sinulla on suuri palo tehdä mielekästä työtä sekä haluat menestyä kasvavassa talossa, ota yhteyttä! Tule mukaan osaajien joukkoon yhteen Suomen suurimpaan nostopalvelualan yritykseen.
Laita meille hakemus, vaikka juuri nyt ei olisikaan sinulle sopivaa paikkaa avoinna. Kerro meille, mitä lisäarvoa osaamisesi toisi yritykseemme. Täyttämällä avoimen hakemuksen olet mukana tehtäviä täytettäessä. Kun sopiva tehtävä aukeaa, olemme hakijoihin yhteydessä.
Haemme pääsääntöisesti niin määräaikaisiin, kuin vakinaisiin työsuhteisiin osaavia ajoneuvonosturinkuljettajia toimipaikoillemme eri puolille Suomea.
Tarjoamme vastuullisen ja vaihtelevan työn osana ammattitaitoista tiimiä, nykyaikaisen kaluston sekä luotettavan työnantajan tuen.
Toivomme sinulla olevan useamman vuoden kokemus raskaan kaluston asennustehtävistä tai harrastusten kautta hankittua osaamista autojen ja koneiden huoltamisesta alan koulutuksen lisäksi. Olet vastuullinen ja joustava ja koet myös tiimityöskentelyn mukavaksi. Sinulta löytyy valmiutta vaihteleviin ja monipuolisiin työpäiviin ja pystyt tarvittaessa matkustamaan eri toimipaikkoihimme tai työkohteisiimme.
Edellytämme sinulta raskaskone- tai ajoneuvoasentajan (automekaanikon) tutkintoa, ja eduksesi luemme kokemuksen ajoneuvonosturien huolto- ja korjaustöistä. Edellytämme sinulta lisäksi hyvää suomen kielen taitoa, ja englannin kielen osaaminen on ehdottomasti eduksi.
Koska nostamme myös fiilistä, tarjoamme sinulle mahtavat työkaverit ja tukea kaikissa tilanteissa, toimivat työvälineet, kattavat työterveyshuollon palvelut, reilun palkan, runsaan kulttuuri- ja liikunta/hyvinvointiedun sekä kannustamme ja autamme sinua osaamisesi ja urasi kehittämisessä.
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi tehtävään alla olevan lomakkeen kautta tai osoitteeseen [email protected]. Hakuaika päättyy 30.9.2026.
Lisätietoja tehtävästä antaa korjaamopäällikkö Matti Porkola, [email protected], +358 401375041.
Koulutus on suunniteltu ajalle 23.11.2026–16.4.2027. Haku on nyt auki ja hakuaika päättyy 23.10.2026. Hakemus jätetään TE-palveluiden Työmarkkinatorilla. Koulutuksen eteneminen:
| Ajankohta | Sisältö |
|---|---|
| Viikot 48–49 | Verkko-opetus sekä tarvittavien korttien suorittaminen: työturvallisuus, ensiapu ja Tieturva 1 |
| Viikko 50 | Lähiopetus: teoria |
| Viikko 51 | Lähiopetus: koneopetus |
| Viikot 52–1 | Työharjoittelu |
| Viikot 2–3 | Koneopetus |
| Viikosta 4 alkaen | Työharjoittelu koulutuksen loppuun asti |
Näytöt suoritetaan viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuksen päättymistä. Opiskelijoilla on hiihtoloma opiskelupaikkakunnan eli Porvoon tai Oulun aikataulun mukaisesti.
Hae työvoimakoulutukseen tunnistautuneena alla olevan linkin kautta:
Omaehtoiseen koulutukseen voit hakea Turun AKK:n kautta:

Voit käyttää alla olevaa lomaketta hakeaksesi paikkaa. Ajoneuvonosturinkuljettajan koulutuksiin haetaan Työmarkkinatorin kautta. Huomioithan, että olemme yhteydessä vain rekrytointiprosessissa edenneisiin hakijoihin. Kiitos.